Kuva: Elmo Ropponen
NÄYTTELIJÄ TÄNÄÄN, HUOMENNA JA AIKAISEMMIN
Näyttelijäntaide 1 on monimuotoinen ja vaativa opintokokonaisuus kaikille näyttelemisestä ja teatterista kiinnostuneille, sekä alaan jo laajemmin tutustuneille. Lukuvuoden aikana tutkimme turvallisessa oppimisympäristössä monimuotoisesti näyttelijäntaidetta, -työtä ja teatteria. Tuemme ja rohkaisemme opiskelijaa syventämään ymmärrystään ja kokemustaan näyttelemisestä.
Oppiaineina on mm. improvisaatio, klovneria, tanssi, laulu, kuoro, akrobatia, kameranäytteleminen, sekä monia muita teatterin osa-alueita.
Vuoden aikana tuotamme useita demoja ja esityksiä teatteritalossamme alalla toimivien ammattilaisten opettamana. Teemme monipuolisesti yhteistyötä Laajasalon opiston taidelinjojen ja muiden opintolinjojen kanssa, sekä monien talon ulkopuolisten tahojen kanssa.
Osasta opintojamme saa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun avoimen yliopiston opintopisteitä. Lukuvuonna 2026–27 yhteistyössä järjestettävien kurssien laajuus on Näyttelijäntaide 1:lla 21 op.
Tutustu näyttelijäntaide 1-linjan opetussuunnitelmaan ePerusteissa.
NÄYTTELIJÄNTAITEEN LINJAT LYHYESTI
Opettajamme ovat teatterin, musiikin, tanssin, elokuvan ja äänenkäytön ammattilaisia. Opetuksessa pyrimme hahmottamaan näyttelijää ja teatteria monista eri näkökulmista sekä lähtökohdista aina isoista produktioista marginaaliin.
Teemme tai olemme tehneet yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa: Teatterikorkeakoulu, Taideyliopiston avoin yliopisto, Red Nose Company, 00100 Ensemble, Mad House Helsinki, Toisissa tiloissa, Lahden kansanopiston Teatterilinjat.
Pääsemme lukuvuoden aikana useasti katsomaan harjoituksia sekä esityksiä moniin Helsingin teattereihin. Esim. Ryhmäteatteri, Kinetic Orchestra, Kansallisteatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, Q-Teatteri, Red Nose Company, Teatteri Jurkka, jne.
Laajasalon opiston Näyttelijäntaiteen linjat etsivät ja hakevat jatkuvasti kiinnostavia yhteistyö mahdollisuuksia erilaisten taiteilijoiden, opettajien, ryhmien, tapahtumien, teattereiden ja instituutioiden kanssa suomessa ja kansainvälisesti. Jos yhteistyö kiinnostaa ota yhteyttä vastuuopettajiimme. Jaamme opiskelijoillemme, sekä alumneillemme informaation mahdollisista opiskelu-, työ-, kurssi-, casting-, koulutus- ja harrastusmahdollisuuksista.
UUTISIA
Näyttelijäntaide Monacon kansainvälisillä teatterifestareilla.
Syksyllä 2025 Näyttelijäntaide 1 vuosikurssin 2024–2025 pääproduktio; Joku oli täällä. Esitys valittiin edustamaan Suomea Monacon maailmanlaajuisille Mondial du Théâtre 2025 teatterifestivaaleille. Esitys nähdään Monacossa 24.8.2025.
Yhteistyö Teatterikorkeakoulun kanssa.
Keväällä 2027 Näyttelijäntaide 2 osallistuu Teatterikorkeakoulun kanssa tehtävään laajamittaiseen Materiaalista esitykseksi yhteistyökurssiin, jossa Laajasalon opiston opiskelijat toimivat näyttelijöinä.
LUKUVUOSI 2026 – 2027
syyslukukausi 10.8. – 17.12.2026
syysloma 15.-16.10.2026
joululoma 18.12.2026 – 3.1.2027
kevätlukukausi 4.1. – 28.5.2027
talviloma 22.-28.2.2027
Opintomaksu
3 970 €
Sisältää Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Avoimen yliopiston opintomaksun.
Valintatapa ja aikataulu
Hakuaika näyttelijäntaiteen linjoille päättyy 29.5.2026 klo 10.00.
Kysy lisää
Eero Järvinen
puh. 050 468 2173
eero.jarvinen@laajasalonopisto.fi
Janne Lonka
puh. 050 468 2487
janne.lonka@laajasalonopisto.fi
Ullariikka Koskela
puh. 044 706 6104
ullariikka.koskela@laajasalonopisto.fi
Valitut opiskelijat lukuvuodeksi 2026 -2027
Näyttelijäntaide 1
Belaić Leonardo
Danska Mona
Frantti Anni
Haapala Sandria
Haikonen Luka
Heikkilä Kiia
Hurtamo Aura
Koskinen Alma
Kuismanen Mariel
Kukkonen Iida
Lappalainen Roope
Launis Jaakko
Laurila Oosa
Lehmuskoski Lassi
Mäkäräinen Ora
Parkkinen Elias
Penttilä Ama
Pulliainen Onni
Stenroos Jalo
Walden Rafael
Varasijat:
- Heimsch Lotta
- Rauvola Salka
- Piela Aino
- Kiiveri Viivi
- Fischer Helga
- Löövi Elli
Hakemuksia tuli 139, pääsykokeisiin osallistui 98. Hakijoiden taso oli erittäin korkea. Pääsykokeista ei anneta palautetta. Kiitämme kaikkia kokeisiin osallistuneita.

